Hyvää pohdintaa. Itse pidän itseäni teknologiamyönteisenä, eli voisi myös sanoa tekoälymyönteisenä nykyään. Harmillisen usein generatiivisesta tekoälystä puhuttaessa puhutaan pelkästään kaupallisten yritysten (OpenAI, Anthropic) tuotteista ja unohdetaan avoin lähdekoodi. Toki itsekin olen esimerkiksi Anthropicin vannoutunut asiakas.
Linus Torvalds vertasi LLM:iä compilereihin, mielestäni yllättävää, että hänkin on ollut asiasta suhteellisen neutraali. Itseäni lähinnä nyppii kun pää on koko ajan pölkyllä aina kun tykkään jostain tuotteesta tai ohjelmoin itse, ja näkyy avoimesti että AI ollut mukana. Koen kuitenkin, että AI on kuten sähkö tai Internet, se on niin valtava kattotermi, että ei voi sanoa sen olevan puhtaasti pahaa ja vastustettavaa tai hyvä ja puolustettava asia. Se on molempia yhtä aikaa ja se tekee tilanteesta haastavan. Itselleni AI on äärimmäisen tehokas työkalu, jota käytän päivittäin. Kuviin ja musiikkiin kieltäydyn käyttämästä.
#Tekoäly