Kiitos! Ja anteeksi, tarkoituksenani ei ollut tulla väittelemään aiheesta kommentteihin tai vaatia yleisluontoisia vastauksia. (Voi olla, että omat viestinkirjoitustaidot tosiaan kaipaavat hiomista. 😨) Lähinnä mietin asiaa ääneen. Silloin, kun termi on eri asiayhteyksissä tullut vastaan, sen käyttö on ollut aika hämmentävää.
Tämä on lähinnä yksinpuhelua linkitettyihin sivuihin liittyen:
OPH:n sivustolla olevan kuvauksen perusteella kuulostaisi, ettei varsinaista tarkkaa ja sovittua määritelmää ole. Mutta olettaisi kyllä, että jonkin tietyn määritelmän on täytynyt olla käytössä tutkimuksessa, jos asia on ollut tarkasteltavana muuttujana. Sekä Wikipedian että OPH:n sivuilla on mainittu ymmärrys tekoälyn toiminnasta tekoälylukutaidon yhdeksi osa-alueeksi, kuten oletin, mutta toisaalta sen varmistaminen tutkimukseen osallistujilta vaatisi jonkinlaisen erillisen testin.
...Ja nyt kun luin uutisen uudestaan, siinä oikeastaan todetaan, että "omasta mielestään hyvällä tekoälytaidolla [sic] varustetut vastaajat". Tuo kohta meni jotenkin ohi ensimmäisellä lukukerralla, mutta jos sillä viitataan tekoälylukutaitoon, se selittää paljon. Kun kyseessä on ollut itsearviointi, se ei ole muuttujana lainkaan luotettava. (Kaikki tämä varmaankin selviäisi lukemalla se varsinainen tutkimus, ja se minun olisi ehkä kannattanutkin tehdä ennen ensimmäisen kommenttini lähettämistä.)