Soitin kerran SPR:n kierrätykseen ja hakivat autolla. Mutta olivat ronkeleita.
Tuntui että kaksikosta toinen halusi oikein päteä kun ei huolinut kassillista vanhoja purkkeja. Siis niitä yhteen aikaan toisi haluttuja retrokeittiön säilytyspurkkeja..
Varastossani ne nyt roikkuu tyhjän panttina.
Kunnan kierrätyksestälakkautettiin nouto- ja muuttopalvelut. Tekevät kuntouttavaa työtoimintaa ja nyt sekin sitten kai lakkaa kokonaan? Huoh.. 😥
Torin kautta olen jotakin myynyt, mutta nykyään joku "sipselihelyhuihai" ja kuten kaikki muukin, siellä rikolliset vaanii..
Oi niitä aikoja kun jo -70-luvulla alkoi ilmestyä käytetyn tavaran liikkeitä. Mun huudeille tuli lastenvaatteita myyvä ja tarpeeseen tuli vaikka itse paljon ompelinkin. Kävin ansiotyössä, totaaliyksinhuoltaja jolla vain kaksi kättä ja vuorokaudessa 24t Ei sitä ihan kaikkeen revenny kun järjestöihinkin liityin ja politikoin tukka putkella jo silloin..
Mun jälkikasvulla on onneksi valtava tuttavapiiri. Kun on jo ~50v niin ikäisiään kavereita ja lapsenlapsille ottavat ja jo lapsenlapsenlapsillekkin välillä..
Hänelle laitan aina ensin viestiä kuvineen ja mittoineen jos haluan jostakin eroon..